Siilille pesä

Niin meni kesä loppuun rakennuksella ja puutarhassa kaikki jäi niille sijoilleen. Tuli yöpakkanen ja vei kypsät tomaatit, toiveet kurkuista ja maisseista. 

Hyvä on antaa kasvien kasvaa rauhassa, mutta ihan heitteille niitä ei kuitenkaan tulisi laskea. Sadolla ei siis voi rehvastella, mutta aina sitä jotain sentään nousee, kun istuttaa. Porkkanoita tosin voisi harvennellakin, jos on sattunut keväällä kompastumaan avoin porkkanapussi kädessä penkin laitaan. Yllätyksen teki tänä vuonna purjo, joka kasvoi satomittaan aika omatoimisesti betonisäkin vieressä. Lannoitusta oli siis jokseenkin riittämiin.

Aavistuksen kohmeinen siili kaivelee vielä omenoita pitkäksi kasvaneen heinän alta. Koska siilin epäillään olleen apu etanoita vastaan, niin on siitä pidettävä myös huolta. Harava heilahti vain sen verran, että saatiin siilille pesä. Toivottavasti kelpaa.

Muut lehdet maatukoon sijoilleen, kukka varret törröttäköön penkissä ja nurmikko olkoon ruokkoamaton. Lämpöpenkki on valmis, tulppaanit ja valkosipulit on maassa, hillot on kellarissa. Talvi saa tulla.

 

Hienostunutta makua

Hevosenlanta teki tehtävänsä ja vanhat puskat intoutuivat kesätunnelmaan. Raadoilta näyttäneet karviaset pukkaavat tuoretta oksaa ja vanhat risut pursuilevat marjaa. Pakkasessa sitä on tähän saakka säilötty ihan siltään, mutta kokeiluvietti ajaa aina myös uusia makuelämyksiä päin. Viimeiseen viinimarjamehumaijalliseen kopsahti litra ja kas mehun kirpeys pyöristyi ja virittyi aivan uusille ulottuuvuksille. Sen ilon jälkeen piti ryhtyä kaivelemaan muitakin tapoja hyödyntää karviasta. Ja niin löytyi liki täydellinen hillo: kilo karviaisia, puoli kiloa hillosokeria, puoli desiä vettä ja kardemummaa! Se maku suorastaan huutaa pannukakkua kaverikseen. Ehkä myös kukallista teeastiastoa hopeisine sokeriottimineen. Mutta jospa se riittäisi, että pöydässä on hienostuneita makuja. Jätetään muu koreilu sikseen.

Lämpöpenkki ja raksa elävät rinnakkaineloa. Kurpitsat vahvistavat syksyn tuntua, vaikka väri onkin vielä hailakka. Jospa syyskuu olisi niille armollinen.

 

Apua, papua ja mehustusta

Ilmojen puolesta kesä on kuumimmillaan. Kaikki paitsi kurpitsat ovat kuitenkin aloittaneet laskeutumisen syksyyn. Sato kypsyy kerättäväksi ja pörriäiset puuhailevat ympäri tonttia sulassa sovussa varastojaan täydentämässä.

Puutarhurin mehumaija hohkaa keittiössä ja pitää kuumuutta yllä. Härkäpapua syödään hyväksi havaitulla reseptillä: ryöpättyjä ja kuorittuja papuja lillutellaan valkosipulilla ja yrteillä maustetussa öljyssä jääkaapin viileydessä yön yli.

Y-Ö-K

Kylmän kesän vielä kestää, mutta tuhohyönteiset onkin sitten eri juttu. Kutsumattomat vieraat on kuin isku vasten kasvoja. Uutena tuttavuutena esittelyssä: sipulikärpänen. Entuudestaan tuntematon, mutta nyt jo siis arkkivihollinen. Sipulit se oli vienyt liki kaikki ja oli jo puskemassa kohti valkosipuleita, kun tarhuri heräsi ongelmien edessä. Nyt on kaikki nostettu ja jokunen oli säästynyt tältä vitsaukselta kuin ihmeen kaupalla.

Pikainen tutkinta kertoi, että tuhkasta voisi olla apua. Ja penkin vaihdoksesta. Mutta mistä ne tuli? Mistä? Voiko näistä enää istuttaa omaa kantaa vai onko ostettava uudet talvivalkosipulit? Häh? Argh!

 

 

Polut kapenee

Keväällä ei koskaan malta tehdä tarpeeksi leveitä polkuja kasvustojen väliin. Myös siemenpussien ehdottamat taimivälit tuntuvat naurettavan suurilta. Mutta sitten...

... oi ihana, ELOKUU!
Kaiken nuivahtelun ja palelun jälkeen kesä näyttää vihdoin mahtinsa kasvustojen suhteen. Härkäpapu nousee rinnan korkeudelle, kurpitsa karkaa sille näytetyltä paikalta, krassi punkee tomaattien sekaan, jotka kasvoivat basilikoille niin hyvän piilon, että niitä on liki mahdotonta enää löytää. 

Muistiinpano: viidakkokurkku ja kurpitsa eivät sovi yhteen, koska kurkkua on hankala tarkastella karanneen kurpitsakasvuston seasta. Perunat on nostettava paremmin, koska ne kasvavat sieltä täältä ja aivan vääristä penkeistä.  

Presidentistä apua?

Kuten Kultarannassa, on meilläkin ihmetellen tarkkailtu perunapenkin reunassa rehottavaa kasvia. Alkuun luulin lipstikan muuttaneen, mutta lehti ei tuoksunut eikä juuri maistunut millekään. Että eipä olisi hääviä liemiyrttiä tuo.

Aika raksalla sai unohtamaan koko komeuden, kunnes katse osui kukintoihin. Mediakohulla tai ilman, ei kaiketi olisi tullut mieleenikään pohtia, että se voisi olla palsternakka. Siis kiitos Jennin, Saulin ja Ylen luontoillan, arvioin tilannetta uudelleen. 

Penkissähän todellakin oli viime vuonna palsternakkaa. Sadonkorjuutyylistä päätellen ei olisi mitenkään mahdotonta, että joku olisi jäänyt multiin. Erityisesti lapsilla on tapana nostaa porkkanaa, niin että naatit on kädessä ja juures mullan alla. Ehkä tämän kanssa kävi juuri niin. Oli miten oli, siement on kerättävä talteen ja sujautettava syksyllä multaan.

Tässä ihmetyksen lomassa on tullut myös harmiteltua, että palsternakka jäi tänä vuonna kasvattamatta. Eikö sen nyt ois jonnekin voinut laittaa, vaikka kukkapenkkiin?

Näkymät alkavat olla jo keskikesäisessä rehotuksessa. Osa satotoiveista kasvaa kyllä vieläkin kituliaasti. Pensaspavut eivät koskaan edes nousseet eikä papuaidastakaan voi vielä oikein puhua, kun vasta muutama salko- ja ruusupapu yrittää nousta tukia pitkin taivaita kohti. Että ei sitä ehkä ihan näköesteeksi voi suositella. Onneksi muut kasvit paikkaavat papuja ja pitävät ohikulkijoiden katseet pois asukkaista.

Pakkasesta syötiin viimeiset edelliskesän mangoldit. Oli jo aikakin, sillä uusi sato on jo syöntimitassa.

Tähtäimessä isommat valkosipulit

Aiempina vuosina valkosipuli kukki kiekuroitaan, osittain tietämättömyydestä, osittain kauneuden vuoksi. Itusilmujakin istuteltiin, mutta muistiin ei ole jäänyt tietoa niiden kohtalosta. Nyt valkosipulien päät on pölkyllä. Toivottavasti ne saavat tästä tarvitsemaansa kasvuvoimaa ja mullan alta paljastuu laadukasta laukkaa. Maa niiden alla ei ole muhkeista muhkeinta, mutta viherkatetta on tarjoiltu ahkerasti kasvun tueksi. Sormet ristiin.

Epävakaista säätä ja ukkosta

Heinäkuisen sadonodottelun ja epävakaisten säiden lomassa on hyvä selailla myös menneiden sukupolvien puutarhaoppeja. Yleensä puutarhakirjallisuuden lukeminen kiihtyy tammikuussa ja vähenee kesää kohti, mutta tätä Sari Savikon kirjaa selailee mielellään myös kesäisen sateen yllätettyä. Savikko on koonnut vanhojen puutarhakirjojen tietoutta Isoäidin puutarhavuosi -kirjaksi. Kirja tarjoaa myös listoina puuhaa jokaiselle kuukaudelle, jotta ryytimaat, perennapenkit ja kasvimaat pysyvät kauniina ja satoisina. Hienoon tietopankkiin, vanhoihin kuviin ja ihanaan kuvitukseen voi uppoutua tunneiksi.

Kukkia, toipuneita kurkkuja ja kaikensorttista kasvua. Maissit ovat kasvussa, kurpitsat kukkivat ja tomaateista osa yrittää jo vaihtaa väriä, vai pitäisikö sanoa lemmenomenat. Ihastuttavia ovat vanhat kasvien nimet.

Munakasvin äärellä ollaan hiljaa kuin kana muniessaan. Munakasvin eli munakoison kukalla on mahdollisuus muodostua hedelmäksi, mutta sitä ei rohkene edes kuvata. Jos vaikka möksähtää moisesta tunkeilusta. Kasvi itse näytää vielä toipilaalta kaiken kylmyyden jälkeen. Intialainen kurkku sen sijaan on jo sopeutunut viileään ilmanalaan mainiosti ja näyttää toipuneen paleltumistaan vallan mainiosti. Mutta kuinka syödään karvaista kurkkua? Kutittavatko sen karvat kurkkua?
 

Kasvun ihme

 


Yllätys! Unelma punajuurista oli heitettävä penkkejä tehtäessä syrjään, kun niille ei ollut kunnollista tilaa. Muutama siemenpussi, punajuuret mukaanlukien, oli unohtunut pöydälle muovipussiin ja hautautunut muun aarteiston alle. Eilen pöytää raivatessani löysin tämän yllätyksen. Sateinen kesä oli päässyt myös pussiin ja kosteus oli vallaannut koko aarteen. Rucola oli puskenut itseään jo vallan mallikkaasti sirkkalehdille. Mutta perässä tulivat hienoille sijoille myös pinaatti ja punajuuri. Pinaatti ja rucola päätyivät ruukkuihin ja punajuurille oli kaivettava vaot purjon viereen. Siellä ovat kuin sillipurkissa. Jos niistä ei ihan säilykkeitä ehdi tulla, niin panemme naatit pataan.

Taas pöhisee kylmää ilmavirtaa, joten kasvihuoneolosuhteet olisivat toivottavat. Se toivo herätellään henkiin syksyn kylmillä. Suunnittelu on jo käynnissä.

Aina voi kuitenkin tukensa tarjota, jos muuta apua ei ole saatavilla. Tomaateilla klassiseksi muodostunut kude kohtaa tänä vuonna pajun. (Yllätyksenä itsellekin) myös kultainen piipunrassi pajun kera. Toivottavasti tuki tulee tarpeeseen.

Valtakunnassa kaikki... vähän rempallaan

Kuin kuninkaallisen, täytyy ihmisen puutarhassaan tepastella ja ihmetellä ympärillä olevaa kasvua. Nyt sitä kelpaakin ihmetellä, koska joka puolella on jotain aavistuksen säälittävästi kasvulla. Aurinko tai kylmä otti kurkkuihin ja meloneihin, mutta hellyyttävää on se voima, jolla ne yrittävät tehdä uutta alkua lehtien muodossa. Myös osa munakoisoista otti onkeensa ja tomaatit muuten vaan näyttävät voivan kahtalaisesti. Kukkaa pukkaa ja muutama raakilekin jo on, mutta lehdet on jokaisella vähän rupusakki-kunnossa.

Sitten on ihan erikseen "The owels are not what they seem" -osasto. Kurpitsa kukkii kaksipäisenä ja syysleimu kesäkuussa. Ja männävuotiset perunat nousevat sieltä täältä, minne ovat sattuneet noukkijalta unohtumaan. Että ei tämä ihan tavanomaisen piikkiin mene. Mutta kukin tyylillään ja omia polkujaan.

ps. Siruetanat ovat pysytelleet poissa. Ehkäpä Siili on tehnyt niistä selvää. Mutta, joku on popsinut myös munakoisonlehtiä oikein hyvällä ruokahalulla.

Viimeiset istutukset, tai melkein. Tänä vuonna maahan päätyi pääasiassa taimia. Maan saaminen viljelykäyttöön oli mutkikas prosessi, joka hidasti toimintaa ja vaikeutti päätöksentekoa. Lopulta istutuksille saatiin raavittua pari vanhaa plänttiä, lämpöpenkki ja muutama neliö kaivurin läjittämän kasan alla jäänyttä maata. Punajuurten siemenet odottavat siis seuraavaa viljelykautta. Ne joutuivat väistämään taimien tieltä. Pari taintakin jäi yli. Osa löysi kotinsa ystävien parvekkeilta ja kasvihuoneista, mutta muutama löysi paikkansa vielä ruukusta.

Vähäisetkin maat on nyt tehokäytössä. Tomaattien, maissien ja munakoisojen väleissä kasvaa papuja, samettikukkia, herneitä ja yrttejä. Ahdasta voi tulla, mutta jospa kumppanit pärjäisivät tiiviistikin liki toisiaan.

Tarhurin on opeteltava nyt katsomaan kaistaletta aivan uusin silmin. Täytyy hakea linjoja ja tiloja erilaisille toiminnoille. Palstasuunnittelusta ajatukset on heitettävä puutarhasuunnitteluun. Tämän tajuaminen on vienyt aikaa.

Puutahrallisesti rajuin muutos oli orapihlaja-aidan alasleikkaus ja syreeniaidan istutus. Taimet ovat virkeitä, mutta pikkuruisia. Näkösuoja tielle on poissa. Mutta apua haetaan pavusta ja pajusta. Toivottavasti tämä aidanne nousee pian kukoistukseensa! 

Kevään istutuskriisi alkaa helpottaa. Kurkkujen kumpu sekä tomaatti-munakoiso -pelto on istutettu. Taimien siirtely sisältä tuulien tuiverrettavaksi on siis saatettu päätköseen. Siellä ne nyt ovat säiden armoilla ja tuumivat moista kohtelua. Monet tosin varmaan tyytyväisinä venyttelevät juuriaan taimipurkkien ahtauden jäljiltä. Lämpöpenkissä on tungosta, kun kaiken maailman kurkut ja kurpitsat sekä muutama meloni kilpailevat siellä kasvutilasta. Penkki sai katekerroksen maailman kalleimmista oljista (hätäinen tarhuri tarttui ensimmäiseen oljenkorteen, jonka kauppias möi). Toivottavasti penkissä riittää potkua kaikille taimille.

Hauikset täytyy kuitenkin vielä ravistella viimeistä koitosta varten. Kasvimaata uhkaavan rakennusprojektin kaivuri oli puskenut nimittäin hieman maata maissipenkkiin ja haudannut hevoslantapussukat savipaakkujen alle. Että ei tässä vielä sovi kuvitella itseään riippukeinuun löysäilemään.

Hetkellisen, kesäisen auringonpaisteen ei sovi antaa hämätä. Taimet nuutuvat edelleen sisällä, kun ulkona raivoaa myrsky ja matalapaine. Kesä - tule jo!

Kaksi vuotta sitten istutetut päärynät kukkivat nyt ensimmäistä kertaa. Toivottavasti pörriäiset tulevat pian hommiin, että syksy toisi myös satoa. Muiden puiden kukat antavat vielä odottaa itseään. Kevät on myöhässä, mutta niin olen minäkin.

Vastuu

Sain tädiltäni viime vuonna esikasvatettuja daalian juurakoita. Kesällä ne helotti reippaassa kukassa ja syksyllä muistin kuin muistinkin kaivaa ne ylös maasta ja alas kellariin. Näissä daalioissa on aimo annos vastuuta mukana, sillä vuosikymmenten ajan ne ovat sulostuttaneet kukinnallaan tätini ja mummini pihoja. Että nyt jos näissä ei enää henki pihisekään, niin huono on puutarhurin mieli. Pienen pieniä alkuja siellä näkyi olevan, joten toivoa ei ole vielä heitetty.
Onneksi kyseessä ei ole perinnelajien viimeiset mukulat tai siemenet, saati koko kylän ruokkiminen. Sellainen saattaisi jo suistaa raiteilta.

Nämä nousevat taimelle nyt sekä mullassa että paljaaltaan. Kahta ohjetta sain, joten kahta oli kokeiltava. Outoja nämä meksikolaiset. Aikaisemminkin olisin voinut idätyksen alkaa, mutta jos ne tästä selviäisi, niin vuoden päästä olisi tarhurikin taas viisammpi tai ainakin oppineempi. Luonto vie tikanpojan puuhun, mutta nykyaikaisen ihmisen luontosuhde vaatii suhdetoimintaa.

Ulos luontoon

Kylmää ja sateista. Taas. Äitienpäivän kaunis, aurinkoinen maanmuokkauspäivä taisi olla harvinaisuus näillä leveysasteilla. Ulkona vallitsee harmaus ja viima. Taimien hyysäys on siis ainoa multava toimi tällä erää. Muutoin puutarhakuntoa viritellään luonnosta nauttien töllön ääressä, kun sieltä tulee ihastuttava Ylen Ulos luontoon Kevätseuranta.

Luonnontuntemusharjoitukset kantoivat jo satoa, kun pakan pienimmäinen bongasi nurmelta siruetanan. Kiitos kuuluu Minun ensimmäinen ötökkäkirjani tekijöille! Yhteen sirulaiseen se saalis tuskin jää, joten taistoon on käytävä.

Taimihyllyllä sirkkalehtiään avaavat kurpitsat, kurkut ja kesäkurpitsat. 

Näppituntumalla

Vuohenputken nyhtäminen viimevuotisesta perunapenkistä käy lihasvoimistelusta. Maa on edelleen savipitoista ja painavaa. Paikka paikoin sieltä nousee reippaita savipaakkuja. Mutta onneksi pläntti tuntui olevan täynnä myös muhevia lieroja. Ystävät saavat pian lantaa ja viherkatetta, joilla ne toivottavasti pääsevät yli maan muokkauksen aiheuttamasta mielipahasta. 

Maa tuntuu edelleen viileältä. Radio tiesi kertoa, että perunamaa on valmis istutettavaksi, kun siihen voi hyvin mielin painaa paljaat pakaransa. Sitä lienee siis perstuntuma. Häveliäisyyttäni taidan kuitenkin pitäytyä vielä näppituntumassa, joka kertoo lämpöpenkin hieman jo lämmenneen. 

Aamut tarjoilevat houkutuksia ja töihinlähtijällä kuluu "ihan hetki" uusia nousukkaita tervehtiessä tai pihan tilaa tarkkaillessa. Tänään upotin käteni lähtiessä lämpöpenkkiin, joka oli vielä viileä. Nyt on maltettava tehdä työt, ennen kun pääsee tekemään tilanneanalyysiä ja mahdollista korjausliikettä.

Viikon ilouutinen: hevospaskoa turpeessa vain muutaman kilometrin päässä!

Lämpöpenkki

Viime vuotiset kurkku- ja kurptisasadot olivat sen verran pienet, että vahinko yritetään korjata nyt lämpöpenkillä. Ei älytty tietenkään aloittaa sitä syksyllä, mutta jospa se tuosta hieman edes hohkaisi. Sen ytimenä on sykysllä läjitetty komposti omenoista, lehdistä ja risuista pöyhittynä edellisvuotiseen kompostiin. Lämpöä siitä puski vielä ilmaankin, joten sitä riittänee myös penkissä. Päällinen ruopaistiin siirtotuomion saaneesta laarista. Jostain pitäisi saada vielä olkia päälle, niin pysyisi koko komeus myös kosteana.

Strömsön puutarhassa kehoitettiin jättämään lämpöpenkki muhimaan muutamaksi viikoksi ja palamaan kunnolla ennen istutusta. On siis aika laittaa siemenet multiin ja sormet ristiin. 

Penkin paikka ja muita mietteitä

Kolmas viljelykesä omalla pihalla on taimellaan. Istutuspenkit muuttavat rakentamisen tieltä piirun verran etelään. Viime vuotiset syystyöt ovat nyt työn alla, kun leinikeille annetaan kyytiä penkissä, joka saa jäädä sijoilleen. Myös nokkosen kanssa otetaan vahvemmasta mittaa, mutta kukkapenkissä. Keite, kate, lettu, niillä lie nokkonen pian voitettu. Mene ja sano.

Tämän piti olla kevennetty kasvatusvuosi, koska rakentaminen vienee aimo annoksen ulkoiluajasta. Taimihyllyllä on nyt kuitenkin sen neljää sorttia munakoisoa, intialaista ja meksikolaista (viidakko) kurkkua, meloneita, purjoa ja reilusti tomaatteja. Ja tietysti samettikukkaa tuholaistorjuntaan, auringonkukkaa linnuille ja oraville sekä kosmoskukkaa katseenvangitsijaksi. Lisäksi lapset ovat kasvattaneet purkillisen yllätyksiä päiväkodissa, joissa komeilevat ainakin krassit.

Ellei huomenna sada,niin päivästä kehkeytyy istutuspäivä niin sisällä kuin ulkonakin. Ja jos oikein kovasti sataa, niin aina voi kaivaa puuvärit ja kumppanuuskasvitaulukon ja suunnitella vaikka penkkien paikat kasveille ja penkin paikan itselleen.

Valoa

Yhtä-äkkiä valo on selättänyt pimeyden. Sen tietää siitä, että töihin mennessä ja sieltä palatessa ei tarvitse hapuilla kotiin pimeässä vaan näkee minne on menossa. Ja siitä taas tietää, että on aika rapistella siemenpusseja ja kylvää kevään ensimmäiset siemenet. Edessä on kiireinen kesä, joten olisi syytä pysytellä kohtuudessa kasvien suhteen. Tunne tuntuu kuitenkin usein jäävän voitolle järjestä. Pelkäänpä, että niin käy myös tulevalla kasvukaudella.

Kesän kaipuuseen ja tunteen tueksi nautitaan Yleltä vielä vajaan kuukauden Virpi Suutarin hienoa dokumenttia  Eedenistä Pohjoiseen. Sanni Sepon Palsta -kirjan kuvitus toimii myös. Mahtavia palstoja kuvineen löytyy myös verkon syövereistä Sepon sivuilta.