torstai 11. kesäkuuta 2015

Kevään istutuskriisi alkaa helpottaa. Kurkkujen kumpu sekä tomaatti-munakoiso -pelto on istutettu. Taimien siirtely sisältä tuulien tuiverrettavaksi on siis saatettu päätköseen. Siellä ne nyt ovat säiden armoilla ja tuumivat moista kohtelua. Monet tosin varmaan tyytyväisinä venyttelevät juuriaan taimipurkkien ahtauden jäljiltä. Lämpöpenkissä on tungosta, kun kaiken maailman kurkut ja kurpitsat sekä muutama meloni kilpailevat siellä kasvutilasta. Penkki sai katekerroksen maailman kalleimmista oljista (hätäinen tarhuri tarttui ensimmäiseen oljenkorteen, jonka kauppias möi). Toivottavasti penkissä riittää potkua kaikille taimille.

Hauikset täytyy kuitenkin vielä ravistella viimeistä koitosta varten. Kasvimaata uhkaavan rakennusprojektin kaivuri oli puskenut nimittäin hieman maata maissipenkkiin ja haudannut hevoslantapussukat savipaakkujen alle. Että ei tässä vielä sovi kuvitella itseään riippukeinuun löysäilemään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti