tiistai 24. helmikuuta 2015

Valoa

Yhtä-äkkiä valo on selättänyt pimeyden. Sen tietää siitä, että töihin mennessä ja sieltä palatessa ei tarvitse hapuilla kotiin pimeässä vaan näkee minne on menossa. Ja siitä taas tietää, että on aika rapistella siemenpusseja ja kylvää kevään ensimmäiset siemenet. Edessä on kiireinen kesä, joten olisi syytä pysytellä kohtuudessa kasvien suhteen. Tunne tuntuu kuitenkin usein jäävän voitolle järjestä. Pelkäänpä, että niin käy myös tulevalla kasvukaudella.

Kesän kaipuuseen ja tunteen tueksi nautitaan Yleltä vielä vajaan kuukauden Virpi Suutarin hienoa dokumenttia  Eedenistä Pohjoiseen. Sanni Sepon Palsta -kirjan kuvitus toimii myös. Mahtavia palstoja kuvineen löytyy myös verkon syövereistä Sepon sivuilta.