Aikainen kevät pistää ihan pään pyörälle. Viime syksynä istutetut valkosipulit ovat odotetusti jo muita edellä. Sitä tuli laitettua ehdottomasti liian vähän, mutta jostain syystä valkosipulit loppuu myyjiltä ennen kuin edes tajuaa, että niitä pitäisi olla ostamassa. Nämä alut ovat lähteneet lahjoitetuista kynsistä ja niistä on tarkoitus ottaa oma kanta talteen. 

Maa on hellinyt myös retiisin ja lehtikaalin siemenet alulle. Saman se on tosin tehnyt myös vuohenputkelle. Että sitä voikin olla kaikkialla! Niin on kiitollinen kasvatettava. Argh!

Viljelemätöntä pintaa on pihalla paljon. Se aiheuttaa villiä idointia, jossa ajatukset heiluvat puista peitekasveihin ja juurikkaisiin. Kaikkialla riittäisi tehtävää, jos vain varat ja aika antaisivat myöten. Intoa onneksi piisaa. Sillä pääsee jo pitkälle.

Viime vuonna tuikkasimme koko kesän astioissaan paahtuneet mansikat multaan juuri ennen talven tuloa. Taimet olivat moisen tuikkimisen jäljiltä jääneet liian pintaan ja näyttivät varsin rumilta mustan katekankaan keskellä. Ainoa ilonaihe oli, että niissä oli edelleen eloa. 

Hakiessani tietoa pensaiden pistokkaista, harhaili katse myös mansikkaosastolla. Wsoy:n Suuri Puutarhatieto vuodelta 1990 tarjosi mielenkiintoisen sivulauseen. "Kate voi olla... jotain eloperäistä ainesta, kuten kuoriketta tai rahkasammalta." Niinpä tämän päivän puhteena mansikat saivat ansaitsemansa kohtalon, eli riittävästi multaa ja kauniimman penkin. Pihan toiselta laidalta siirretyssä sammaleessa oli myös muutama ahomansikka. Toivottavasti ne viihtyvät yhdessä. (Pensaiden pistokkaiden kanssa ollaan eri lähteiden mukaan myöhässä ja aikaisessa, joten täytyy yrittää malttaa juhannuksen tienoille.)

Pääsiäinen on ollut kyllä kaikkien toiveiden täyttymys. Hiihtelyn sijaan mielenrauhaa ovat tuoneet maan kaivuu ja toiveikas multaus. 

Siemeniä on tänäkin vuonna mullattu reilusti ja sieltä täältä tarttuu mukaan aina uusia pusseja. Joitakin kasvatetaan sadon kiilto silmissä ja liki maku huulilla. Toiset, kuten bataatti, ovat sympaattisia lemmikkejä, joista ei niin paljoa uskalleta odotaa. Mutta sitä ei malta olla laittamatta, kun se on niin soma. Viime vuonna kävi niin, että vesimelonit lipuivat lemmikkisarjalaisiksi ja unohtuivat katteiden ja rikkaruohojen sekaan. Yllätykseksi ne pyöräyttivätkin siellä salakavalasti tulosta. Joskus kai kasvitkin tarvitsevat rauhaa turhan innokkaalta puutarhurilta.

Uutuutena tänä vuonna kokeillaan lehtikaalia, joka on herkuksi todettu. Sanovat myös, että se on helppo kasvatettava. Säätiedotukset lupaavat aurinkoista pääsiäistä. Se tietäisi neljän päivän pihahommia. Pitäisiköhän tehdä eväät jääkaappiin valmiiksi ja kahvit termariin?

Paluu

Viime vuonna Sato ja paisto -blogi laitettiin nippuun, koska palstaviljely vaihtui omaan pihaan vanhan talon laidalla. Hommaa talon kanssa oli (ja on edelleen) reilusti, joten kirjoittaminen tuntui ylimääräiseltä. Mutta viljely, se tietysti jatkui. "Palsta" vain kasvoi heiman kokoa, ja kasvimaan ohella hoidettavana on nyt kuusi vanhaa omenapuuta ja marjapuskia. 

Tänne tulee palattua aina silloin tällöin tiedonhaussa. Viesteihin on ladattu vuosien varrella kerätyt opit ja muistot. Aivan kaikki, kun ei tahdo pysyä korvain välissä. Siksi onkin syytä aloittaa uudelleen. Jonnekin on syydettävä edellisen kesän erheet ja onnenaiheet, jottei kaikki valuisi hukkaan. Jostain syystä erityisen tärkä on tieto, ettei kaikki tuota kypsää satoa vielä heinäkuussa. Se tuntuu olevan hankalinta muistaa siinä vaiheessa, kun kasvu tapahtuu hitaasti.

Uusi "palstamme" on avara piha, jonka reunalla oli reuhahtanut kasvimaa eli kosolti nokkosta, vuohenputkea ja kiertotatarta. Alkuinnossa tartuttiin talikkoon, jolla käänneltiin porkkanamaa ruohikosta. Työ eteni niin hitaasti, että luulimme syksyisen räntäsateen alkavan ennen, kuin kaikille taimille olisi tarpeeksi maata. Oli keksittävä pussillinen uusia keinoja.

Siis netti auki ja tiedonhakuun. Löytyi laiskan puutarhaksikin nimetty kateviljely penkeissä. A vot! Voittaja oli löytynyt. Penkit tehtiin kasteltujen sanomalehtien ja pahvien päälle kärräten multaa ja vanhaa lehtikompostia. Maa siis jätettiin rauhaan. Madot ei tykkää kääntelystä, sanoivat tietolähteet. Eikä laiska näe, miksi matoja pitäsi piinata, jos siitä saa vielä selkäsäryn kaupan päälle.

Koe onnistui liki täydellisesti. Rikkakasveista emme päässeet eroon, vaikka jossain niin luvattiinkin. No teimme lettuja sekä nokkosesta, että vuohenputkesta ja täytyy sanoa, että maut olivat aivan oivat. Niiden kanssa on kai vain opittava elämään. Kasvimaata reunustavissa puskissa oli myös niin hyvä suoja, että sinne oli muuttanut myös ainakin yksi sammakko.

Kasvit kukoistivat ja satoa pukkasi. Penkkien päälle lisättiin kesän mittaan nurmikatetta, peruna sai myös olkia ja muutaman kerran perään lorautettiin myös nokkoskeitettä. Kirppa meinasi syödä latva-artisokat, mutta nepä eivät olleet siitä moksiskaan. Kukinnot nautittiin sitruunan ja vatkatun voin kera. Maun suhteen porukka jakautui kahteen leiriin eli yhteen tyytyväiseen ja neljään hapannaamaan.

Tänä vuonna raivataan lisää maata (eli lapioidaan vartti ja siemaillaan viileitä juomia toinen). Kukkia täytyy istutella kaikkialle, että pölyttäjät löytävät myös munakoisoihin. Kesti varsin pitkään, ennen kuin niitä keksittiin pölyttää pensselillä, joten sato jäi niiden osalta kahteen. Itse kasvit sen sijaan olivat paremman näköisiä kuin koskaan ennen. 

Mustikan kanssa taitaa mennä yhtä huonosti, kuin aina ennenkin. Jänis pisteli poskeensa kaksi puskaa. Sisätaimet sen sijaan saavat olla rauhassa, kun kissa on laskettu ulos. Myyrien osalta tarina onkin sitten toinen. 

Ai, ai. Kevät!