lauantai 25. helmikuuta 2012

Kun iskee kuume ja tauti, joka kaataa kokonaisen perheen sohvaan ja vuoteisiin, niin ainoa todellinen viihde löytyy elokuvista. Vilunväristysten ja hikoamisen vuorotellessa on hyvä olla laatuviihdettä tarjolla jokaiselle. Jos on onnekas, niin saa katsoa Muumilaakson tarinoita ja Naapurini Totoroa. 

Lasten seuraillessa nokipalleroita, ihanan pehmoista Totoroa ja kissabussia, voi itse keskittyä mummon herkullisiin vihanneksiin, siementen idätys tanssiin, siihen yhteen kauniiseen salkoruusuun tien vierellä ja tietenkin kamferipuuhun. 

Sadusta todellisuuteen voi sitten siirtyä muumien matkassa. Jättiläiskurpitsa osasta nimittäin saa oppia tomaattien tuentaan. Japanilaisnäkemyksen mukaan Muumimamma tukee tomaattinsa kolmiomaisin keppirakennelmin. Ja nyt kun oikein alkaa ajattelemaan elokuvien puutarhoja, niin tulee mieleen, että vastaavat tuet taisi olla myös Mike Leighin Vuosi elämästäni -elokuvassa. (Pitäneekin katsoa se uudestaan ihan vaan palstailun näkökulmasta.) 

Muumit tekivät jättiläiskurpitsastaan sen kymmentä herkkua, mutta mistä haetaan mielikuvitusolentojen reseptejä? Ja mistä löytyy lisää hyötykasvielokuvia?


sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Toivo on jälleen mullattu ja niin alkaa pitkä odotus. Ensimmäisessä erässä itämään pääsivät purjot, paprikat, munakoisot, vesimelonit, latva-artisokat ja salkoruusut. Se, että vesimeloni on taas mukana listalla lienee viljeliäin kovakalloisuutta. Mutta toisaalta viime vuotinen parvekekasvatus punkkeineen ja jauhiaisineen oli eräänlainen surkeuden huipentuma, joten ainakin parantamisen varaa on reilusti. Vesi, lannoite, valo ja lämpö. Kuinka hankalaa se kasvatus muka oikeasti voi olla? Kurkku mikä kurkku. 

Latva-artisokkien talvehtimisuutisia odotellessa laitettiin muutama siemen varuiksi multiin. Hankalia nuo kaksivuotiset tai kolmivuotiset tai no, talvehtijat. Kun niistä ei tiedä, että kävikö hyvin vai huonosti, ennen kuin on jo liian myöhäistä. Toisaalta nyt kun niitä laittaa muutaman lisää, niin joka vuosi pitäisi olla hyvän sadon ainekset kasvamassa. 

Talvehtimishankaluutta väistelleen nyt laitetaan myös kolmea lajiketta salkoruusua kolmella tavalla (on mustaa, kerrottua ja liuskaista). Nyt itää muutamat sen toivossa, että syksyllä jotkut niistä kukkisivat edes pikkuisen. Sitten touko-kesäkuussa laitetaan ohjeiden mukaisesti muutamat, jotka siirrellään kasvupaikoilleen elokuussa. Ja vielä varmuuden vuoksi luulen, että muutama on haettava taimena kauppiaalta. Salkoruususta on päässyt talven kylminä ja pimeinä kuukausina kehittymään tulevan kesän silmäterä, eräänlainen harmiton pakkomielle. 

Sirkkalehtiä odotellessa pitää muistaa laittaa kissalle ohrat, ettei sadonkorjuu ala taas etuajassa.



perjantai 10. helmikuuta 2012

H-hetki lähestyy. Ensimmäinen satsi taimimultaa odottaa jo siemeniä ja potteja pöydällä. Mielikuvat ja toiveet on herätelty talviuniltaan ja nyt mennään muistojen kautta kohti uutta kesää. Ensiksi on kisailtu palstalaisen muistipeliä eli kartoitettu viimevuotiset kasvupaikat. Vaikka mittakaava heittää, niin kyllä siellä kaiken pitäisi olla paikoillaan viljelykierron arpomista varten. 

Muistinvirkistäjän välipalaksi löytyi jääkaapista unohdetut punajuuret. Kaunis raidallinen polkagris oli muuttunut väriltään nuivan kelmeäksi etikkaliemessään. Tälläkertaa ulkonäkö oli eri petollinen, sillä maku oli juuri kohdallaan (samaa ei voi sanoa vihreiden tomaattien etikointikokeilusta). Mutta tehtiinkö ne pussiaineksilla, sokerinettisivun ohjeella vai raapaistiinko etikointiliemen mausteet eri ohjeita muunnellen? Miksi muistiinpanojen tekeminen on niin vaikeaa?