Siilille pesä

Niin meni kesä loppuun rakennuksella ja puutarhassa kaikki jäi niille sijoilleen. Tuli yöpakkanen ja vei kypsät tomaatit, toiveet kurkuista ja maisseista. 

Hyvä on antaa kasvien kasvaa rauhassa, mutta ihan heitteille niitä ei kuitenkaan tulisi laskea. Sadolla ei siis voi rehvastella, mutta aina sitä jotain sentään nousee, kun istuttaa. Porkkanoita tosin voisi harvennellakin, jos on sattunut keväällä kompastumaan avoin porkkanapussi kädessä penkin laitaan. Yllätyksen teki tänä vuonna purjo, joka kasvoi satomittaan aika omatoimisesti betonisäkin vieressä. Lannoitusta oli siis jokseenkin riittämiin.

Aavistuksen kohmeinen siili kaivelee vielä omenoita pitkäksi kasvaneen heinän alta. Koska siilin epäillään olleen apu etanoita vastaan, niin on siitä pidettävä myös huolta. Harava heilahti vain sen verran, että saatiin siilille pesä. Toivottavasti kelpaa.

Muut lehdet maatukoon sijoilleen, kukka varret törröttäköön penkissä ja nurmikko olkoon ruokkoamaton. Lämpöpenkki on valmis, tulppaanit ja valkosipulit on maassa, hillot on kellarissa. Talvi saa tulla.

 

Hienostunutta makua

Hevosenlanta teki tehtävänsä ja vanhat puskat intoutuivat kesätunnelmaan. Raadoilta näyttäneet karviaset pukkaavat tuoretta oksaa ja vanhat risut pursuilevat marjaa. Pakkasessa sitä on tähän saakka säilötty ihan siltään, mutta kokeiluvietti ajaa aina myös uusia makuelämyksiä päin. Viimeiseen viinimarjamehumaijalliseen kopsahti litra ja kas mehun kirpeys pyöristyi ja virittyi aivan uusille ulottuuvuksille. Sen ilon jälkeen piti ryhtyä kaivelemaan muitakin tapoja hyödyntää karviasta. Ja niin löytyi liki täydellinen hillo: kilo karviaisia, puoli kiloa hillosokeria, puoli desiä vettä ja kardemummaa! Se maku suorastaan huutaa pannukakkua kaverikseen. Ehkä myös kukallista teeastiastoa hopeisine sokeriottimineen. Mutta jospa se riittäisi, että pöydässä on hienostuneita makuja. Jätetään muu koreilu sikseen.

Lämpöpenkki ja raksa elävät rinnakkaineloa. Kurpitsat vahvistavat syksyn tuntua, vaikka väri onkin vielä hailakka. Jospa syyskuu olisi niille armollinen.

 

Apua, papua ja mehustusta

Ilmojen puolesta kesä on kuumimmillaan. Kaikki paitsi kurpitsat ovat kuitenkin aloittaneet laskeutumisen syksyyn. Sato kypsyy kerättäväksi ja pörriäiset puuhailevat ympäri tonttia sulassa sovussa varastojaan täydentämässä.

Puutarhurin mehumaija hohkaa keittiössä ja pitää kuumuutta yllä. Härkäpapua syödään hyväksi havaitulla reseptillä: ryöpättyjä ja kuorittuja papuja lillutellaan valkosipulilla ja yrteillä maustetussa öljyssä jääkaapin viileydessä yön yli.

Y-Ö-K

Kylmän kesän vielä kestää, mutta tuhohyönteiset onkin sitten eri juttu. Kutsumattomat vieraat on kuin isku vasten kasvoja. Uutena tuttavuutena esittelyssä: sipulikärpänen. Entuudestaan tuntematon, mutta nyt jo siis arkkivihollinen. Sipulit se oli vienyt liki kaikki ja oli jo puskemassa kohti valkosipuleita, kun tarhuri heräsi ongelmien edessä. Nyt on kaikki nostettu ja jokunen oli säästynyt tältä vitsaukselta kuin ihmeen kaupalla.

Pikainen tutkinta kertoi, että tuhkasta voisi olla apua. Ja penkin vaihdoksesta. Mutta mistä ne tuli? Mistä? Voiko näistä enää istuttaa omaa kantaa vai onko ostettava uudet talvivalkosipulit? Häh? Argh!

 

 

Polut kapenee

Keväällä ei koskaan malta tehdä tarpeeksi leveitä polkuja kasvustojen väliin. Myös siemenpussien ehdottamat taimivälit tuntuvat naurettavan suurilta. Mutta sitten...

... oi ihana, ELOKUU!
Kaiken nuivahtelun ja palelun jälkeen kesä näyttää vihdoin mahtinsa kasvustojen suhteen. Härkäpapu nousee rinnan korkeudelle, kurpitsa karkaa sille näytetyltä paikalta, krassi punkee tomaattien sekaan, jotka kasvoivat basilikoille niin hyvän piilon, että niitä on liki mahdotonta enää löytää. 

Muistiinpano: viidakkokurkku ja kurpitsa eivät sovi yhteen, koska kurkkua on hankala tarkastella karanneen kurpitsakasvuston seasta. Perunat on nostettava paremmin, koska ne kasvavat sieltä täältä ja aivan vääristä penkeistä.  

Presidentistä apua?

Kuten Kultarannassa, on meilläkin ihmetellen tarkkailtu perunapenkin reunassa rehottavaa kasvia. Alkuun luulin lipstikan muuttaneen, mutta lehti ei tuoksunut eikä juuri maistunut millekään. Että eipä olisi hääviä liemiyrttiä tuo.

Aika raksalla sai unohtamaan koko komeuden, kunnes katse osui kukintoihin. Mediakohulla tai ilman, ei kaiketi olisi tullut mieleenikään pohtia, että se voisi olla palsternakka. Siis kiitos Jennin, Saulin ja Ylen luontoillan, arvioin tilannetta uudelleen. 

Penkissähän todellakin oli viime vuonna palsternakkaa. Sadonkorjuutyylistä päätellen ei olisi mitenkään mahdotonta, että joku olisi jäänyt multiin. Erityisesti lapsilla on tapana nostaa porkkanaa, niin että naatit on kädessä ja juures mullan alla. Ehkä tämän kanssa kävi juuri niin. Oli miten oli, siement on kerättävä talteen ja sujautettava syksyllä multaan.

Tässä ihmetyksen lomassa on tullut myös harmiteltua, että palsternakka jäi tänä vuonna kasvattamatta. Eikö sen nyt ois jonnekin voinut laittaa, vaikka kukkapenkkiin?

Näkymät alkavat olla jo keskikesäisessä rehotuksessa. Osa satotoiveista kasvaa kyllä vieläkin kituliaasti. Pensaspavut eivät koskaan edes nousseet eikä papuaidastakaan voi vielä oikein puhua, kun vasta muutama salko- ja ruusupapu yrittää nousta tukia pitkin taivaita kohti. Että ei sitä ehkä ihan näköesteeksi voi suositella. Onneksi muut kasvit paikkaavat papuja ja pitävät ohikulkijoiden katseet pois asukkaista.

Pakkasesta syötiin viimeiset edelliskesän mangoldit. Oli jo aikakin, sillä uusi sato on jo syöntimitassa.