sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Olemme tavallisesti keväällä kaivaneet pussillisen maa-artisokkaa syötäväksi. Sitä on aina ollut riittämiin ja jopa yli äyräiden. Kesällä korkeuksiin nousevat varret ovat tehneet luonnollisen aidan palstan rajalle. Tänä keväänä lapio haroi kuitenkin tyhjää. Koko penkissä oli vain muutama mukula. Ajatukset sinkoilivat mahdollisten syyllisten kimpussa. Mutta mielessä ei käynyt, että ahneus olisi iskenyt maan alta. 

Maan kääntämisen ohessa silmät osuivat vielä huningolla olevaan kurkkupenkkiin. Työntyikö rikkaruohojen seasta jotakin ihmeen tuttua? Väsymys esti tarkemmat tutkimukset ja niin näky jäi kaihertamaan ajatuksiin. Mielissä alkoi soida myös bussissa kuultu tarina, jossa maa-artisokkapenkin sisältö oli löytynyt tunkoista. 

Paluu rikospaikalle osoitti mielessä pyörineen ajatuksen todeksi. Maa-artisokka oli muuttanut kurkkupenkkiin ja työntyi nyt iloisena ilmoille. Syyllinen oli kuitenkin päässyt jo karkuun, vaikka saalis löytyikin. Mutta oli se vaan ollut erityisen ahkera myyrä. 

Tyhjä penkki on palautettu loistoonsa ja kurkkupenkkiin tuotu rauha. 







5 kommenttia:

  1. Minulta löytyi maa-artisokat sieltä mistä pitikin, mutta osan sisusta oli aivan löllöä. Taisi olla jokin tauti. Nämä löllöt yksilöt olivat kuohkean mullan kohdalla. Tiukasta savesta löysin terveitä ja pulleita yksilöitä. Siirsin terveet maa-artisokat uuteen paikkaan, mutta kyllä sieltä vanhasta paikastakin vielä työntyy versoja. Syyllisen löydän peilistä ;)

    VastaaPoista
  2. Peilistähän sitä on tavallisesti syyllistä etsittävä. Tai syyllistä ja syyllistä.

    Myyrä oli siirtänyt mukulat kurkkupenkkiin, joka oli alkuperäistä paikkaa parempi ja ilmavampi. Jospa se yritti saada isompaa satoa. Toisaalta löllöjen mukuloiden teoria ei tue tätä nyt yhtään.

    VastaaPoista
  3. Minua ärsyttää nykyään koko maa-artisokka. Se tunkee pellolle, nurmikolle (!!) ja parsojen sekaan. Turhan elinvoimainen, olisi pitänyt tajuta laittaa jonnekin tunkion perällä aikanaan riehumaan. Mutta on se kyllä kaunis kukkiessaan, sitä ei voi kieltää.

    VastaaPoista
  4. Laitetaanko myyrä matkahuollossa tulemaan? Mutta toisaalta se on niin hyvä uudelleen istutuksissa, että talvella voi vihertää jo joulukuusenkin juurella.

    VastaaPoista