maanantai 15. maaliskuuta 2010




Odottavan aika ei ehtinyt käydä pitkäksi, sillä ensimmäiset vihreät taivuttavat itseään jo kohti valoa. Pisimmälle on ehtinyt tomaatti black russian, mutta myös viereisen rasian munakoiso on jo hereillä.
Näitä alkuja täytyy nyt vaalia, sillä viime vuonna rucolan ensilehdet syönyt peto on ottanut paikkansa passissa...

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010



Tuolla se palsta on. Paksun, mutta upottavan lumen alla. Lumi voitti ja toiviomatka kevääseen jäi vajaaksi noin viidelläkymmenellä metrillä. Koska 60 senttiset aidantolpat olivat kokonaan peittyneet lumeen, valitsimme kahvittelun kuivin lahkein ja jätimme tilukset lepäämään vielä talven alle.

Vaikka valkoinen peitto estää vielä käyskentelyn palstalla, on multa toki jo kaivettu esiin (pussista). Ensimmäiset uuden sadon toivot lämmittelevät kylvömullassa. Ensimmäisessä erässä kisailevat Black russian ja Out door girl -tomaatit sekä munakoisot Black beauty ja Rosa Bianca. Sirkkalehtiä odotellaan nouseviksi maanantaina, tiistaina, keskiviiiiikkona, to rs ta in a, p e r j a n t a i n a ja sitten jatketaan kuihtuvalla toivolla lauantaista seuraavalle viikolle.




maanantai 8. maaliskuuta 2010

Tämä on alku kertomuksille palstaviljelyn hyödyistä ja huveista. Pohjana on muhkea 150 neliömetrin palanen maata ja sen ihmettelijöinä häärii kolme viljelijää sekä kolme noviisia, joiden ikä ei riitä vielä juuri mullansyöntiä pidemmälle.

Ensimmäiset siemenet on ostettu. Toivomme sopivassa suhteessa sadetta ja paistetta, että saamme iloksemme satoa ja paistosta.