maanantai 26. maaliskuuta 2012

Tomaattisadon odottelu on alkanut. Tänä vuonna onnea koetellaan Tiny Timin ja Out Door Girlin kanssa. Eli varsin perinteisin värein ja muodoin mennään. Täytyy ensin opetella tukemaan tomaatit oikein ennen kuin lähtee laajentamaan lajien kirjoa.

Satoa toivotaan myös purppuraisesta basilikasta, korianterista, persiljasta, samettikukasta ja sipulista. Vähän omituiselta tuntuu laittaa sipulit siemenestä, kun aiempina vuosina ne on tuikattu sipuleina maahan. Mutta pussissa kehuttiin myös versoja, joten ei kai se ihan turhaa siis voi olla.

Vihreyteen ehtineet kasvustot tuntuvat olevan jotenkin hitaalla. Monet viivyttelevät sirkkalehdissään ja oikeat lehdet antavat vain odotuttaa itseään. Mutta ottakoon aikansa, kunhan eivät ota ja kuole. Hieno on tuo pikkuinen salkoruusu jo sirkkalehdistä alkaen.




2 kommenttia:

  1. Minä kylvin sipulinsiemeniä syksyllä suoraan maahan, ja oli kyllä outoa. :) Vaikka jostainhan sen sipulinkin on kasvettava, mutta silti..No, nyt jännittää mitä sieltä nousee tai nouseeko mitään.

    VastaaPoista
  2. Mä olen kylvänyt kans Tiny Timiä, kasvavat aika hitaan puoleisesti ;)

    VastaaPoista