torstai 3. maaliskuuta 2011

Tänään multaan pääsee chili. Tomaattien kanssa taidetaan vielä odotella, vaikka maltti onkin aika vähissä.

Pahimpaan kasvatuskuumeeseen helpotusta tuo viljelijän kuivaharjoitukset eli viljelykaavion tekeminen kumppanuusohjeita noudattaen. Tämänastisten tutkimusten valossa eri kasvit saattavat päätyä useaan paikkaan vuoroviljelyn periaatteita kuitenkin seuraillen. Ainakin yhteen penkkiin tulee sekaisin porkkanaa, punajuurta, salviaa ja sipulia. Maissi, mangoldi ja pensaspapu laitetaan myös sekaisin. Eli muunneltu kolme sisarta, koska kurpitsa laitetaan kompostin päälle peitteeksi kuten viimekin vuonna. Se toimi niin hyvin epämääräisyyden poistoon. Sille voisi laitaa sinne seuraksi retiisiä.


Munakoisolle annetaan kaveriksi pinaatti, tomaatille samettikukka, basilika, chili ja paprika. Salaatti pannaan toimittamaan peitekasvin virkaa kurkulle. Mutta mistä kaveri latva-artisokalle tai bataatille (jonka kasvatusyritys nro. 1 homehtui alkuunsa)? Sitten on tietenkin ne, jotka pidetään erillään toisistaan, kuten peruna ja tomaatti. Ja auringonkukkaa houkuttamaan ja harhauttamaan.


Mutta nyt on vielä maaliskuu, ja taimien aika. Tuo taimivihreä, tumma, ruskea multa ja valkoinen on niin hieno yhdistelmä, että kyllä sitä kelpaa kuvailla. 

2 kommenttia:

  1. Nyt heti purjot parvekkeelle päiväksi karaistumaan. Muuten tulloo liian honteloita.

    VastaaPoista
  2. Kiitti vinkistä! Sen ansiosta tajusin, että parvekkeellahan voi jo kahvitella!

    VastaaPoista