lauantai 20. helmikuuta 2016

Kasvua

Nousivathan ne latva-artisokat sittenkin. Kaikkiaan kahdeksantoista tainta on aloittanut matkansa siemenestä kohti maukkaita kukkanuppuja tuottavia ilonaiheita.

Eilen illala syntyi myös lista taimetettavista kasveista ja se on kyllä syntisen pitkä. Aiemmin päivällä, kun löytyi vielä Tunkion tukipuun haaveilemien espanjalaisten paprikoiden / chilien siemeniä. Niistä kuulemma joka kymmenes potkaisee sukat jalasta ja kaikki muut yhdeksän ovat herkullisia paistettuina ja sormisuolalla maustettuina.  

Meidän siemenvarastot ovat epämääräisissä laatikoissa, mutta jonkinlainen laatikosto niille olisi varmaan tarpeen. Nyt on eritelty esikasvatettavat, kylmäkäsiteltävät ja suoraankylvettävät, mutta syksyn tullen kaikki rapsahtaa varmaan taas iloisesti sekaisin. Laatikossa olisi hyvä olla edellämainittu lajittelu ja vielä mahdollisuus lajitella kylvökuukauden mukaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti