maanantai 30. huhtikuuta 2012

Kissa on syönyt ainokaisen latva-artisokan, verottanut sipuleita ja maistellut vesimeloneja. Lapsi suoritti sipulintaimien noston, mutta ne tökittiin toiveikkaina takaisin multaan. Tämä olisi tietysti pitänyt osata jo ennakoida aiempien vuosien perusteella. Ennakointi on kuitenkin aina korjaustöitä halvempaa. Jonkun pitäisi kirjoittaa puutarhaopas kissa- ja lapsiperheille, joissa olisi erityismainintoja kyseisistä tuholaisista sekä kuvakooste erilaisista verkoista ja karkotteista. Onneksi tomaatit voivat tanakasti. 



keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Taimikasvatuksen onnistuminen tuntuu olevan pohjalukemissaan. Tomaatit voivat oikein hyvin, mutta muiden kanssa on niin mittavia ongelmia, että on suunnattava taimitorille. Munakoisot, paprikat, latva-artisokat ja ne kovasti toivotut salkoruusut on ainakin haettava. Onneksi täällä multaan mädänneiden bataattien lohdutukseksi toisaalla mukula työntää rehvakkaasti multaan pistettävää. Niksi on olla kastelematta bataattia. Antaa sen vaan rauhassa herätellä itsensä henkiin mullassa tököttäen. Kasvua näköjään auttaa, jos bataatin onnistuu multaamaan latvapuoli ylöspäin.


Jos taimien kanssa ollaan aiempaa kurjemmassa tilassa, niin itse palstalla on asiat aika hyvässä kunnossa. Maata on muokattu ja muutaman päivän kuluttua olisi tarkoitus laittaa perunat kasvuun. Syksyllä laitetut valkosipulit ovat jo terhakoina nousseet ja hyvä näyttäisi tulevan.




sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Täydellinen palstakeli. Aurinkoinen ja kuiva. Tekisi mieli mennä heti takaisin. Osa maasta tuli tosin mukaan, sillä vetelä multa imi puoleensa ja tarttui kaikkialle. Yksi jos toinenkin viljelijä nousi maasta ilman saapasta, kellahteli nurin ja hieroutui mutaan. 

Latva-artisokat eivät ehkä selvinneet talvesta, mutta joku oli pitänyt penkissä oikein mukavaa pesää. Siitä todisteena oli vahvan käsivarren suuruinen kolo.





keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Taimet nauttivat valosta hyllyllään. Purjot tosin nauttivat siitä pituuden kera. Ehkä vantteraa purjon tainta ei ole olemassakaan. Kouliminen olisi syytä laittaa pian täyteen vauhtiin, ennen kuin kaikki juuret ovat jo ihan kippuralla. 

Lumi sulaa, joten retki palstan laidalle lienee myös paikallaan. Siellä odottaa verraton rupeama ruumiillista työtä ja raitista ilmaa. 


sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Aprillipäivän palstakatsaus oli oletettua lumisempi. Palstan poikki kulki puolen kämmenen kokoiset jäniksen jäljet ja kalutun kriikunan viereltä löytyi iso joukko lumeen porautuneita papanoita. Otus hyppeli iloisena ympäriinsä lintujen viserrellessä hankisessa maisemassa. Muutama tulpaani oli löytänyt jo tiensä lumen läpi, mutta kukkaloistoa saadaan vielä tovi odotella. Rakuunan ranka törrötti lumen keskellä talvisen hauraana.

Ikkunalaudan taimitarhassa jokainen kasvi pyrkii siemenestä omalla tavallaan. Toiset vapautuvat kuoristaan ilman suurempia ponnistuksia, mutta toisille se näyttää tuottavan valtavasti vaivaa. "Tikan" sisältä ulos pyristelee hyvänä kumppanuuskasvinakin tunnettu samettikukka.