tiistai 28. kesäkuuta 2011

Herneiden kanssa on otettu ensimmäinen erävoitto. Harson alla kasvaa topakoita herkun alkuja. Vielä tuhkaa entiseen penkkiin, niin saadaan sekin riehakkaaseen kasvuun. 

Joku, ehkä kani, on maistellut papuja ja sipulinvarsia. Papu käärittiin verkkoon. Sipulin kanssa eletään toivossa. 

Kunpa kaikki vaan kasvaisi kuten raparperi. Paitsi lapset. Että ehditään vahvistaa herkullisia lapsuusmuistoja piirakoilla ja mehuilla, marjoilla ja mukuloilla.   

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Pientä kitkemistä ja muuta huoltotointa. Hieman olkikatetta kurkuille ja kurpitsoille. Muutama retiisi ja raparperin varsi. Pari kuvaa ja vähän kiertelyä tiluksen laidalta toiselle.








torstai 16. kesäkuuta 2011

Eilen ropisi vedet takin selkämykseen, kun viimeinen kaistale tuli käännettyä lannan kanssa ympäri. Kertaalleen käännetty maa oli ottanut jo kaiken sorttista rikkaruohoa pintaan. Hätäratkaisuna siemenvarastosta tarttui käteen papuja ja White lisbon pillisipulia. Ja siihen väliin tänään vielä kovasti toivottua sokerihernettä. Istutusinnossa piti heitellä vielä vähän salaattia papupenkin viereen. Enemmän estetiikan kuin sadon toivossa. 


Marjapuskissa roikkuu reilusti raakileita, mansikassakin oikeat möllykät. Mustikka tosin vasta kukkii. Perunat ja härkäpavut saavat palstan näyttämään viljellyltä. Usko muihin juureksiin onkin sitten vähän koetuksella. Sitä horjuttaa reikäisten lehtien rivit. Taitaa olla aika keittää raparperilientä. 


Taimet ovat selvinneet siirrosta aika reippaina. Tomaatti, chilit ja paprikat kukkii. Kesäkurpitsat ovat selvinneet kurkkuja ja talvikurpitsoita vahvempina. Kaikki kurkut eivät selvinneet istutuksesta ja Red Kurikin kärsii vähän keltataudista. Liikaa lannoitusta, liian vähän typpeä, liikaa vettä. Liikaa epämääräistä tietoa! Iso osa on onneksi niin hyvinvoivan näköisiä, ettei syvempi tieto ole tarpeen. Sen kun vaan kohisten kasvavat maissin lailla.


Salko- ja pensaspavut ovat myös putkahdelleet sieltä täältä, koska sinne tänne niitä myös laitettiin. Ja tuskin kukaan enää muistaa missä mikin kasvaa. Muutenkin koko palsta on yhtä labyrinttiä, kun kääntäminen tuli tehtyä palasissa. Eipähän ole yksitoikkoisen suoraviivaista. 









lauantai 11. kesäkuuta 2011

Kesäkuun 11. Taimet on viety ulos ja tuikattu maahan. Osa tomaateista ja purjot vietiin jo pari päivää sitten. Tänään ahkeroitiin maahan pikkuruiset latva-artisokat, maissit, paprikaa ja chiliä. Ilman ollessa tukalan kuuma optimisti jätti talvella dyykkaamansa lasit kellariin ja toivoo taimien (siis tomaattien, paprikoiden ja chilien) selviävän avomaalla täysin suojattomina. Voihan ne lasit viedä vielä heinäkuussakin. Kai. 


Tunteeseen perustuva palstanmittaus osoittautui taas hieman epämääräiseksi. Tilaa jäi yli, joten lienee syytä käydä vielä siemenkaupassa. Tai hakemassa supermuhkeita toritaimia. Nyt on jäljellä muutama neliö ja sitten reippaasti siistittävää. Ja hernetuholaisen löytäminen ja nitistäminen. Paikanvaihdosta huolimatta herneessä on jotain vikaa. Eikä se sellainen sovi. Ainakaan suunnitelmiin.